Riippuvuus

Viime aikoina yksi aihe on ollut mielessäni paljon.

Riippuvuus eli addiktio

Tutkijalääkäri Gabor Maté käsittelee oman klassisten CD-levyjen keräilynsä kautta ihmisen taipumusta riippuvuuteen TED-esitelmässään The Power of Addiction and The Addiction of Power.

Työ, ihmissuhteet tai (median/hyödykkeiden) kuluttaminen muuttuvat liiallisena sairaaksi tavaksi etsiä itsensä ulkopuolelta kaikkea sitä, mitä meillä on jo tarpeeksi tässä hetkessä. Lääkkeeksi on kärsivällisyyden lisäksi tarjolla vaikka mitä tässä hyvinvointivaltiossamme. Ensin on ylitettävä häpeä ja pyydettävä apua. Riippuvuuksiin en ole hakenut ainakaan vielä hoitoa, mutta kasvomaskien kuumottelusta kerroin lääkärille ja blogikirjoituksessani. Sain myös viime syksynä uupumuksen takia haettua ajan työpsykologille ennen järjestöburnoutia.

Riippuvuus ihmisten ja luonnon välillä

Sami Nuora esittelee mahdollisen, joskin ison kulttuurin muutoksen blogikirjoituksessaan Viisausperinteet vastalääkkeenä addiktioille ja juurettomuudelle.

Merkitys ja pyhyys ovat omia valtavia teemojaan, eikä niiden käsittely onnistu parhaiten nettikirjoituksen muodossa. Monesti on ihmisten kuullut silti puhuvan mystisen ulottuvuuden tarjonneen kestäviäkin ratkaisuja uudenlaista, toivon mukaan terveempää minäkuvaa luodessa. Me ollaan lopulta riippuvaisia toisistamme. Ollaan siinä parempia ja kerrotaan parempia tarinoita.

Hymyilevä apollo (Leino)

Näin lauloin ma kuolleelle äidillein
ja äiti mun ymmärsi heti.
Hän painoi suukkosen otsallein
ja sylihinsä mun veti:
"Ken uskovi toteen, ken unelmaan, -
sama se, kun täysin sa uskot vaan!
Sun uskos se juuri on totuutes.
Usko poikani unehes!"

 

Imagine (Lennon)

You may say I'm a dreamer
But I'm not the only one
I hope someday you'll join us
And the world will be as one

Läheisriippuvuus

Irene Kristeri esittelee yhä tunnetummaksi ja yleisemmäksi tullutta ilmiötä kirjassaan Tule lähelle, mene pois.

Tästä mä oikeasti haluan puhua, mutta se on vaikeaa. Kaikki joiden kanssa olen lähisuhteista ja perhehistoriasta keskustellut vähänkään syvemmin lopulta kertoo toinen toistaan hurjempia tarinoita ja esimerkkejä omista ja lähipiirin kokemuksista. Ehkä sukupolveni jää sinne kuiluun, joka #metoon ja koronan jäljiltä kasvaa umpeen luodessamme uuden pohjan olla toistemme kanssa läheisesti. Ja ehkä hyvä niin, mutta on täällä painetta perkele!

Kuvittelen tilannetta, jossa toteuttaisin elämässäni niitä malleja, joita on vielä vanhempieni aikana kaksikymppisenä sallittu toteutettavan. Vellon omissa pahoissa muistoissani miettien samalla onko se osa paranemista vai vain itsesabotaasia, ettei mun tarvitse kasvaa MIEHEKSI, jota ei voi raiskata ja satuttaa. Tunteet on saatava ulos ja se on aina musta kiinni. Nyt tää teksti, eilen musaa, huomenna ehkä vaan huudan kovaa ja etsin ääntäni.

Kevät tulee. Paras vaan taas iskeä kädet multaan.