Uponnut maailma

Työpaikallani meillä alkoi tiimissä lukupiiri. Ensin olimme Tara Westoverin Opintiellä. Seuraavaksi valitsimme ilmastolukupiirin listalta J.G. Ballardin Uponneen maailman.

Kirja ei uponnut, mutta oli silti diippi. Ja loppuun päästyäni...no se oli hyvä.

Kun tekee jotain kun vain täytyy. Siltä tuntui lukea kirjaa tällä kertaa. Teksti ehkä oli hyvää, mutta ei jää paljoa mieleen, koska ei ollut motii. Rivit vain jäi taakse ja jatkoin vaikka en tajunnut mitään saati reflektoinut lainkaan.

Tunteisiin vetosi hetket, jolloin rumpu löi. Taustalla alkoi soida ja mietin jossain vaiheessa Esa Saarisen viimeistä luentosarjaa Aalto yliopiston YouTubekanavalla. Hän puhui siitä, miten saan antaa ajatuksen viedä johokin paikkaan puheensa ulkopuolelle. Ja samalla rummut pauhasivat aina vain kovempaa taustalla ja kirjan hahmot seikkailivat eteenpäin elokuvallisesti. En tunnistanut kenenkään nimeä tai tiennyt mitä heidän välisissä suhteissaan oli piilossa.

On coolia lukea kirjaa. Lopun ajan harjoittelin mm. pikalukutreeniä ja ajattelin samalla kuinka kirjoitan blogitekstiä kokemuksesta. 

Syntyi kirjasta myös keloja. Kirjotin ne ylös:

- ihminen on drama uqeen

- tuho vs. peace

Ja sitten tietysti ajattelin reissuja. Vieraillessani Uudessa-Seelannissa ja Malesiassa kuulin, että alle vuosikymmenessä viidakko voisi nielaista kummankin suurimmatkin kaupungit, jos ihmiset poistuisivat eivätkä enää jatkuvasti trimmaisi sademetsää tieltä. Näin kävi satoja vuosia vuotta sitten Kamputseassa, jossa vierailimme joskus Karimin kanssa. Siellä sai alkunsa HKL - Helsingin katukorisliiga. Mutta se ei nyt kuulu tähän.

Angkor Wat aamulla. Kuvan otti Markus.

 Uusi-Seelanti. Liftaamassa Nelsonissa...

 ...ja äänittämässä armeijabunkkerissa.

Malesia on melkoinen viidakko. Shh...ettei kaiken maailman takkutukat pääse paikalle.

Kuala Lumpur.

Esa Saarinen - The Last Time